Kansainväliset moottoripyöräilykilpailut

MM-tasolla moottoripyöräilyssä kilpaillaan monessa eri lajissa: rata-ajoissa, Speedwayssa, Maarata-ajoissa, Motocrossissa, Endurossa, Trialissa sekä katuajoissa. Rata-ajojen Grand Prix sisältää kolme luokkaa MotoGP, Moto2 ja Moto3. Tähän kilpailuun tarkoitetut pyörät ovat vartavasten kilpailuihin suunniteltuja, eikä niillä ole sallittua ajaa muualla kuin kilparadoilla. MotoGP-kilpailuja on ajettu vuodesta 1949. Vuonna 2014 osakilpailut järjestetään 13. eri maassa: mm. Qatarissa, USA:ssa, Argentiinassa, Italiassa, Tšekeissä, Iso-Britanniassa, Japanissa, Australiassa ja Malesiassa. Autourheilun F1-kisojen tapaan, MM-osakilpailuja pidetään siis jokaisella mantereella. Speedwayn MM-osakilpailut vuonna 2014 ovat keskittyneet Eurooppaan ja Pohjoismaihin, ja yksi osakilpailu pidetään Tampereella. Myös Uudessa-Seelannissa järjestetään yksi osakilpailu.Motocrossista järjestetään paljon eri lajien ja luokkien MM-osakilpailuja vuonna 2014, niistä alkuvuoden kaksi osakilpailua on jo pidetty Helsingissä. Muita kilpailupaikkoja ovat Qatar, Thaimaa, Brasilia, Italia, Bulgaria ja Hollanti. Suomessa tullaan pitämään vuonna 2014 vielä lisää osakilpailuja mm. Hyvinkäällä. Enduron osakilpailuja on perinteisesti järjestetty paljon Etelä-Euroopassa kuten Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa.